Maailman paras hostelli

Melaka kehittyy nopeaa vauhtia. Ylempi kuva on Entrapment-elokuvasta. Kuala Lumpurista ei löytynyt sopivaa jokea, joten ohjaaja päätti hieman koijata, ja yhdistää Kuala Lumpurin maisemaan Melakan jokisuistoa. Malesian pääministeri oli tästä aika näreissään. 8 vuodessa joen varteen on rakennettu betoniset kulkuväylät, ja vanhoja taloja kunnostetaan kovaa vauhtia, kuten voi melkein nähdä alemmasta kuvasta. Lisää reissukuvia http://www.flickr.com/photos/29368021@N06/sets/72157608423201151/

Maanantaina oli intialaisten valobileet, Deepavali, joten saimme viettää pidennettyä viikonloppua. Emme tajunneet, että jokunen muukin singaporelainen lähtee pitkän viikonlopun lauantaina reissuun. Malesian 8 passintarkastuspistettä on toki paljon, mutta ei ihan selviä kymmenien tuhansien ihmisten ryysiksestä.

No, ryysiksestä huolimatta puskimme kohti Melakaa. Ensimmäinen etappi oli bussiasema Malesian puolella Johor Bahrussa. Kumma kyllä, kaikki bussiliput JB:stä Melakaan oli myyty jo loppuun. Ystävällinen malesialainen heppu tarjoutui kuskaamaan meidät perille viisinkertaisella hinnalla. Hinta hieman pompsahti.

Melaka on kiva pikkukaupunki, joka on päässyt myös Unescon maailmanperintöluetteloon. Eloisa chinatown on ehkäpä paikan kiinnostavin nähtävyys. Kasvavan turismin myötä kaupunkiin on pystytetty myös lukuisia pikkurahalla kyhättyjä museoita. Kaupungin lävistävän joen rannalla on mm. Vasa-museon jalanjäljissä kyhätty 1600-luvun laivan kopio. Sen sisällä ei ole museoesineitä vaan tulosteita, joissa kerrotaan tavaroista, joita oikeassa museoissa pääsee katsomaan.

Yövyimme kahden veljeksen ja pupun pyörittämässä Emily-nimisessä hostellissa. Mahtava paikka. Ainoastaan reppumatkaajat ovat tervetulleita, ja koko meininki tähtää rentoon chillailuun. Näille veljeksille asioiden organisointi on yhtä kuin siestan ajoittaminen niihin hetkiin kun ei tarvitse viihdyttää vieraita. Tekisi mieli omaksua edes osa näiden äijien elämänasenteesta.

Viikonloppu kului äijien kanssa grillaillessa, istuskellessa ja kaupungilla pyöriessä. Nyt on taas paluu arkeen edessä. Tätä kirjoittaessa istun koulun kahviossa. Odottelin ryhmätyön palaverin alkua reilun tunnin, kunnes aasialaiseen tapaan hieman jälkijunassa sain tiedon, että kukaan ei jaksa tänään tulla paikalle.

he käyvät lukemassa blogiani

Joskus käy niin, että Googlea käyttäessä osuu väärälle sivulle. Näen tuolta tilastoista mitä hakusanoja käyttäen ihmiset tänne blogiin saapuvat. Seuraavia asioita kalastelleet ovat varmaankin hieman pettyneet:

2.10. "Brendan Fraser matkalla maan ytimeen"

12.10. "Filippiiniläisiä vaimoja"

17.10. "Huorabaari"

21.10. "Alastomat tytöt"

22.10. "Helsinki -huorabaari"

Jos sinä, rakas filippiiniläisiä vaimoja etsinyt lukijani, tulet sivulle vielä uudestaan, voinet yrittää tästä numerosta:  +6584298197. Helsinkiläisen huorabaarin etsijälle haluaisin todeta, että kannattanee kysyä taksikuskilta tai Walter de Campilta.

Nyt kaikki rohkeasti kysymyksiä esittämään. Ei ne vaimot itsekseen Suomen rajojen sisälle pääse.

Kulttuurikoulu osa 7: Väistämissäännöt

Kaupunkiin saapuva turisti alkaa jo ensimmäisen metroajelun aikana pohtia miltä puolelta kiinalaiset,malesialaiset,intialaiset,indonesialaiset,filippiiniläiset ja vietnamilaiset oikein kuuluu ohittaa. Saattaa tuntua siltä, että aina yrittää väistää väärältä puolelta.

Ei kannata vaipua epätoivoon, vaikka ei keksisikään ratkaisua tähän visaisaan pulmaan. Ongelma on nimittäin siinä, että nämä pirulaiset eivät aina väistä vaan mieluummin vaikka yrittävät osua vastaantulijoihin.

Metrossa ihmiset puskevat sisään vaunuun kyynärpäätaktiikalla pitäen huolta, että sisäänpääsy on kaikille mahdollisimman vaikeaa. Jos ruuhka-aikana vaunusta haluaa ulos, kannattanee pitää maaninen katse lattiassa ja näyttää mahdollisimman paljon valkoiselta sarjamurhaajalta.

Ryysiksessä on hyvätkin puolensa: esim. pyörätuoli-ihmiset pysyvät ruuhka-aikana laiturilla eivätkä vie arvokasta lattiatilaa. Se, että invalidia ei päästetä vaunuun, on aina Jonkun Toisen Ongelma. (sama Jonkun Toisen Ongelma -ratkaisu pätee mm. malesialaiseen jätehuoltoon)

Singaporelaisten kykenemättömyys väistämissääntöjen sisäistämiseen alkaa suunnattomasti vituttaa vasta uima-altaassa. Euroopassa on totuttu siihen, että uima-altaassa rataa kierretään enemmän tai vähemmän reunaa seuraten joko myötä- tai vastapäivään. Singaporessa rataa uidaan edestakaisin samaa linjaa pitkin. Se toimii niin pitkään kuin yhdellä radalla on vain yksi uimari. Kaksi uimaria saa aikaan kivuliaan yhteentörmäyksen aina 50 metrin välein.

Auts.

sataa sataa ropisee

Päivät käyvät vähiin. Nyt on enää enimmillään muutama viikonloppu Singaporessa jäljellä ja nekin taitavat kulua reissatessa. Huomenna lähdetään Melakaan Malesian puolelle. Pitää toivoa että Singaporen sadekausi ei ulotu sinne asti. Vettä on tullut niin pitkään että oon taas yhtä valkoinen kuin Suomesta lähtiessä...

Sadekaudessa on hyvätkin puolensa. Ulkona voi vihdoin liikkua pitkissä housuissa sillä lämpötila on huomattavan viileä, ehkäpä 27 astetta. Sadetta pakoilevat muurahaiset ovat löytäneet tiensä sisätiloihin ja auttavat roskiksen tyhjentämisessä noin 20000 eläimen voimin. Kunhan niiden tielle ei kävele paljain jaloin niin kaikki on ok.

Koulussa on enää 2 varsinaista luentopäivää jäljellä, mikä on aika kiva. Ensi keskiviikoksi pitäisi väsätä satukirja 6-9 -vuotiaille ja valmistella jonkinnäköinen esitys pidettäväksi yhdessä NUS:n isoimmista luentosaleista. Käytännössä promoan Punkmediaa jollekin singaporelaiselle yritysvieraalle. Tilaisuudessa on tarjolla kahvia ja pullaa. Tervetuloa!

Ps. Sain Pilipino-kuvat vihdoin nettiin! Tsekkaa ne tosta Reissukuvat-linkistä.

ei vielä miljonääri...

Googlen tarjoama tie äkkirikastumiseen katkesi 7 päivässä.

"Käydessämme äskettäin läpi tietojamme havaitsimme AdSense-tilisi olevan
huomattava riski AdWords-mainostajillemme. Koska tilisi pitäminen
julkaisijaverkostomme aktiivisena osana saattaa vahingoittaa
mainostajiamme taloudellisesti tulevaisuudessa, olemme päättäneet
poistaa tilisi käytöstä.

Katsoimme tämän välttämättömäksi voidaksemme suojata sekä mainostajien
että muiden AdSense-julkaisijoiden etuja."

En saa nostaa "ansaitsemaani" 50 dollaria ulos, enkä saa enää koskaan avata uutta tiliä Google AdSenseen. Pitänee alkaa taas keskittyä reissaamiseen eikä nettimainoshuijauksiin.

koulunkäyntiä!

Koulunkäynti on rankkaa. Tässä pari harkkatyötä.

Joka viikko annetaan tehtävä, aihe ja ehkä pari sanaa. Valmiita graffoja ei saa käyttää vaan kaikki pitää väsätä itse. Sunnuntai-illat kuluvatkin Photarin parissa...

"New Year Greeting Card"

"Poster. Stop/Kill/Prevent something"

"My name is ... and I love..."

Tää on nykyaikaa

Näyttää siltä että tällä blogilla on ihan järjettömän paljon lukijoita. Näyttää myös siltä, että mun matkakassa ei olekaan pohjaton.

Päätin että nyt on aika rikastua internet-mainonnalla. Tossa oikeassa reunassa on nyt Googlen mainoksia, jotka tulevat tekemään minusta rikkaan. 

Googlen mainonnan periaatteena on, että sivun lukijat Omasta Vapaasta Tahdostaan klikkaavat mainoksia, jos ovat niistä kiinnostuneita. Mitä useammasta mainoksesta lukijat ovat kiinnostuneita, sitä enemmän sivun ylläpitäjä saa rahaa.

Jos kehoitan lukijoita klikkaamaan mainoksia, mun tunnus poistetaan. En siis kehoita.

On aika harmillista, etten voi myöskään klikkailua estää...

taifuuneja metsästämässä

Loput reissukuvat löytyvät Flickristä.

18. syyskuuta lähdimme etsimään paskaa keliä Filippiineiltä. Ahkerat singaporelaiset jäivät kotikaupunkiinsa viettämään lukulomaa (kuulin, että PGP-asuntolan ikkunoissa oli valoja jo aamu 4 kun intialaiset alkoittelivat tenttiinlukua), ja me otimme halpalentoyhtiö Cebun lennon Filippiinien pääkaupunkiin Manilaan.

Neljän tunnin lento starttasi jo keskiyöllä, sillä olimme fiksuja ja säästimme yhden hostelliyön valvomalla lentokoneessa. Aamu kuudelta olimmekin jo virkeinä Manilan keskustassa.
Manila on kaoottinen paikka. Aamu 6 liikennettä on aika vähän: ehkäpä saman verran kuin Länsiväylällä arkipäivänä kello 8. Aamu 7 meininki muuttuu, ja liikenteen virrasta on mahdoton päätellä, minkä sääntöjen mukaan ihmiset ajavat.

Poijat olivat sitä mieltä että Manila on paska paikka, joten aloimme karistella kaupungin pölyjä samantien (jälkikäteen tuntuu, että Manila on aika mielenkiintoinen, ja nyt harmittaa, ettei sitä nähty). Lähdimme kämppikseni Marvinin antamien ohjeiden perusteella metsästämään Tagaytayihin vievää bussia. Ohjeet eivät pitäneet paikkaansa ja bussin löytämiseen meni 3 tuntia. 3 tuntia on pitkähkö aika paskassa kelissä ja yhden yön valvoneena.

Sopivaa bussifirmaa etsiessä kävi selväksi että filippiiniläisten antamiin ohjeisiin ei kannata aina luottaa. Avuliaat veijarit nimittäin antavat vastauksen kysymykseen kuin kysymykseen, vaikka eivät vastausta tiedäkään.

3 tunnin vaeltamisen jälkeen ohitsemme ajoi bussi, jossa luki "Tagaytay". Huusimme jotain, ehkäpä "perkele", ja bussi pysähtyi. Pitkän matkat bussit pysähtyvät Manilassa siellä missä asiakkaat ovat. Pysäkkejä ei nähty. Tunnelma bussissa oli aika makkee, sillä hinta oli noin kymmenes siitä, mitä meiltä juuri puolta tuntia aiemmin yritettiin laskuttaa.

First stop: Tagaytay

Saaren sisällä on saari jonka sisällä on saari eikä mikään niistä ole vaarin. Tämä kuva on 200 metrin korkeudesta

Bussi pudotti meidän Tagaytayn keskustaan, jossa on tienristeys, pari äärettömän kallista hotellia ja muutama ravintola. Asukkailla ei ole juuri tekemistä, joten hotelleja, hevosia ja veneajeluita mainostavista herroista ei pääse eroon MILLÄÄN. Ei odes olemalla epäkohtelias ja pakenemalla ravintolaan. Herrat odottavat kiltisti ravintolan ulkopuolella tupakkia poltellen.

Tagaytayn vetonaula on Taal-tulivuori, joka on keskellä nättiä tulivuorijärveä. Otimme Tagaytaysta puolen tunnin mopohurjastelun alamäkeen kohti rantaa. Matkustus mopon käsintehdyssä sivuvaunussa olisi pelottava ilman tuulilasissa roikkuvaa jeesusta tai muuta onnenkalua.

Hostellin huone oli hieman kallis, 12e eli 3e /naama. Hinnalla sai hieman vettä, yllättävän söpön lemmikkitorakan Wall-E:n tyyliin, sekä hassun isännän. Isäntä kertoi, että filippiiniläinen kalja on 20-prosenttista. Hän myös lupasi järjestää meille reissun tulivuorelle 300 peson hintaan. Molemmat olivat tietysti kusetusta.

Tulimme katsomaan tulivuorta, joten suostuimme maksamaan kiskurihinnan venematkasta. Rantauduttuamme saimme vielä maksaa 50 peson "ympäristöveron", josta isäntämme ei tietystikään kertonut etukäteen. Huipulle ei myöskään ollut mahdollista osata ilman opasta, sillä matkalla oli kuulemma mahdollista eksyä. Hampaita kiristellen kinusimme oppaan hinnan 50 rahaan ja lähdimme kohti tulivuorisaaren huippua. "Hei, tarvitsette myös hevosen. Rinne on niin jyrkkä, ettei huipulle pääse ilman hevosta." Ei otettu.

Oppaan tarkoitus jäi hieman epäselväksi, sillä huipulle pääsi vain yhtä polkua, joka suurimman osan ajasta kulki 2 metriä syvän ojan pohjalla. 40 minuuttia käveltyämme ja 200 metriä kiivettyämme olimme hieman näreissämme tästä jatkuvasta kusetuksesta. Opas huomasi hienoisen ärtymyksemme mutta silti uskalsi vielä kokeilla. "Niin, vessa on sitten 20 pesoa."

Vastauksemme kuultuaan paikalliset eivät enää yrittäneet myydä meille mitään. Ennen kuin pääsimme takaisin alas, jossa meille tyrkytettiin olutta 4 kertaa normaalia kalliimmalla.

Kohti Batangasia

Vauhdin hurmaa

Seuraavana aamuna lähdimme kohti Batangasia, josta pääsee lautalla Mindoron saarelle ja Sabang Beachille.

Filipino: Ottakaa tää jeeppi, tää on ihan hyvä mutta vitun
          kallis. Tai sitte ottakaa tää minibussi, se on
          halvempi.

Me:       Ok, me mennään sillä minibussilla. Tässä rahat.
Filipino: Jep, menkää minibussiin odottaan, lähtö on 
          ihan just.

(odottelua, odottelua)

Me:       Millos me lähdetään?
Filipino: Heti kun saadaan bussi täyteen eli 7 lisää.

(koko paikka on ihan autio)

Me:       !?!?!?!?!
Filipino: Juu, voi mennä parikin tuntia.
          Joko tekis mieli ottaa se vitun kallis jeeppi?
Me:       HV, me istutaan täällä ku kerta maksettiin jo.
          Oot aika hyvä jätkä.

(odottelua, odottelua)

Filipino: Nonni, nyt lähdetään. Antti, sun paikka on 
          penkkien välissä.
Antti:    Siis täh..? Penkkien VÄLISSÄ?
Filipino: Jep. Matka on vain pari tuntia. Koeta kestää.
          Se tuntuu samalta ku istuisit pöntöllä 2 tuntia.
Antti:    Ok, kiitti.

(2 tuntia autolla ajamista)

Filipino: Ootte perillä. Ulos autosta.
Me:       Hmmh, ollaan keskellä moottoritietä?
Jose tms: Seuratkaa meitä, ollaan menossa samaan suuntaan.
Me:       Uu aika kiva sattuma. Ei oltais KOSKAAN löydetty
          oikeaan paikkaan ilman sun apua.

(bussissa)

Valentina: Huomasitteko nuo 2 pariskuntaa? Kaljuuntuva
           länsimainen mies ja nuori filippiiniläinen
           tyttö. Sanoisin, että hiukkasen epäilyttävää.
Muut:      Oho, niinpä näkkyy.
           Onpa kiva, että noinkin vanhaa miestä lykästää.
Antti:     Ok siellä etupenkissä on ehkä ostettuja
           naisia, mutta täällä takana on bussi täynnä
           TAPPELUKUKKOJA.
Muut:      Omg. 

Filippiiniläinen laivanrakennustekniikka


Veneen ja laivan tekeminen sujuu filippiiniläiseltä taidokkaasti kuin karaoke. Tässä ohjeet:

1) Ota kasa lautaa, vaneria, bambua, Toyota Corolla ja Honda Accord, narua ja maalia.
2) Kyhää jonkunnäköinen runko ja pidä huoli, että se päästää vettä sisään vain sen määrän minkä yksi(1) ihminen ehtii kauhoa ulos.
3) (Jos) Koska runko ei pysy pystyssä, tee laivasta trimaraani käyttämällä 2 pitkää bambunrunkoa ylimääräisinä "kellukkeina".
4) Pistä paattiin Toytoan moottori ja Hondan ratti.
5) Maalaa ratin viereen teksti: "God bless our trip!"

Huom: Mikäli kuljetat veneellä matkustajia, pidä huoli, että kuskilla on kypärä.

Sabang Beach


Sabang Beach on loistava paikka rentoutumiseen. Vesi on kirkasta ja olut sekä naiset halpoja.

Seksiturismi tuntuu olevan Sabang Beachin pääelinkeino. Parin päivän aikana tuli selväksi, että joka ikinen saarella nähty länsimaalainen mies oli halvan nuoren tytön perässä. Tuntuu sairaalta ajatukselta, että jopa vanhuutensa takia koukkunokan kasvattanut kalju, Mr Burnsilta näyttävä varsin limainen äijä nähtiin kauniin bruneten seurassa. Homma toimii, sillä naisen mukana saa paketin Viagraa, vaikkakin kävi selväksi, että Viagraa saa ostaa myös erikseen.

Mukavanoloinen mies kertoi 3-vuotias lapsi sylissään, että nainen maksaa 15 euroa. Hyvännäköisille asiakkaille, kuten kuulemma meille, on 50% alennus. Ostettiin äijältä snorklausreissu.

Sabang on tunnettu sukelluskohde. Korallit ovat mahtavia, joten myös kävijöitä riittää. Sukellus- ja seksiturismin turvin rannalle on rakennettu parisenkymmentä hotellia baareineen, karaokeineen ja diskoineen.

Sabangilainen disko ei sitten tarkoita yökerhoa, vaan huonetta, joka on täynnä alastomia ja puolialastomia 20-vuotiaita tyttöjä.

Kaiken tämän oudon lisäksi biitsillä oli purevia kaloja. Paskiaiset purevat silloin kun sitä vähiten odottaa, ja välillä se jopa sattuu.

Turvallisen matkustamisen ABC

Siirtymiset kaupungista toiseen sujuvat näppärästi jeepneyllä.

Jeepney on pidennetty jeeppi, jossa on pitkät penkit molemmin puolin autoa. Kyytiin mahtuu 10 länsimaalaista tai 30 paikallista. Kun amerikkalaiset lähtivät filippiineiltä, jälkeenjätetyistä jeepeistä modattiin maan suosituin joukkoliikennemuoto. Jeepneyllä ajetaan halvalla, kovaa ja kuollaan jo pienemmässä kolarissa.

Halusimme päästä Sabang Beachilta lauttaterminaaliin, joka on 100 kilometrin päässä. Tie on niin huonokuntoinen ja ruuhkainen, että päivällä matkaan kuluu 6 tuntia. Rallikuskimme tykitti ek:n 3,5 tuntiin pilkkopimeässä taifuunissa puhkaisten matkalla vain yhden renkaista. Tien kunnosta kertonee jotain se, että paiskauduin kattoon useita kertoja vaikka pään ja katon välissä oli kolmisenkymmentä senttiä tyhjää. Onneksi jeepneyn katto on pehmustettu.

Filippiiniläiset lautat ovat surullisenkuuluisia pahasta tavastaan upota ja tappaa ihmisiä. Yleinen ohje onkin, että lauttaa ei kannata ottaa pitkälle matkalle tai huonossa kelissä. Koska haluamme kuolla nuorena, ostimme liput 4 tunnin yölautalle.

Keli oli taifuunin takia niin huono, että edes uhkarohkeat filippiiniläiset eivät uskaltaneet lähteä merille. Lautta pysyi satamassa peräti tunnin.

Autolautalla oli hiukkasen aavemainen tunnelma. Ihmiset kävelivät jonossa kuin olisivat menossa kaasukammioon. Lapset itkivät. Muutoin oli täysin hiljaista meren kohinaa lukuunottamatta. Ilmassa oli koneöljyn haju, juuri sellainen, jonka olettaisi uppoavassa laivassa olevan. Seinällä loisti metrinkokoisilla kirjaimilla kirjoitettu teksti: "safety first".

Boracay


Viimeinen varsinainen kohde oli Boracayn saari. Filippiiniläisten kielitaidosta ei saatu vieläkään täyttä varmuutta. Pyysimme mopokuskia viemään meidät lähelle boat station 3:a. Kuski nyökkäsi ja 10 minuutin päästä olimme kyltin alla, jossa luki "Near boat station 3".

Boracaylla oli isot aallot, paljon hienoja sukelluspaikkoja sekä tietysti turismia. Nyt oli low season, joten joka paikka oli remontissa ja onneksi aika tyhjänä.

Ehkä mieleenpainuvinta oli purjehdusreissu trimaraanilla. Tällä kertaa ei ollut Nira järkkäämässä, joten paatti oli hieman eri kaliiberia. Jokainen hieman isompi aalto löi koko porukan yli, ja trimaraanin verkosta sai pitää kunnolla kiinni, ettei huuhtoutunut mereen. Taifuunin takia myrsky voimistui jatkuvasti, ja tuuli alkoi jossain vaiheessa tuntua aika kylmältä. 30-asteiset aallot onneksi lämmittivät.

Keli oli mitä oli, joten iso osa ajasta kului sisätiloissa. Filippiiniläinen erikoisuus on ruostuneet pullot. Jokaisen pullon mukana annetaan pala paperia, jolla ruosteen voi yrittää pyyhkiä pois. Se on kivaa hupia sadepäiville.

Kannattaa välttää filippiiniläisiä muurahaisia. Istahdin ravintolan pöytään, enkä tajunnut, että jalkani olivat muurahaisten reitillä. Aasialaiset muurahaiset osaavat todella tuottaa kipua, ainakin mikäli vertailukohtana ovat suomalaiset vellipersemuurahaiset.

Halpa lentoyhtiö

10 päivän reissun jälkeen lensimme takaisin Cebu-yhtiön koneella. Pienoinen yllätys oli, kun jokainen matkustaja punnittiin polttoaineen määrän optimoimiseksi.

Cebu oli myös ensimmäinen lentoyhtiö, jonka lentokone peruutti kiitoradan päässä 3 metriä saadakseen radan koko pituuden käyttöön. Mahtava tapa härnätä lentopelkoisia matkustajia.