maanantai 29. syyskuuta 2008

Elossa!

Ihmiset ovat jo alkaneet kysellä olenko enää hengissä. Ovat ihmetelleet kun en ollut Facebookissa tai irkissä 10 päivään.

Käytiin Filippiineillä 10 päivän reissulla katselemassa taifuuneja ja tultiin takaisin sopivasti Singaporen F1-osakilpailua varten. Kuvat ja tarinat Filippiineiltä tulevat nettiin kunhan jaksan väsätä.

F1-sirkus oli mielenkiintoinen. Rata on tosiaan rakennettu keskelle keskustaa, ja koko alue oli suljettu muilta paitsi lipun ostaneilta. Kävin kaverin kanssa ihmettelemässä tunnelmia, mutta 350 euron lippua ei kukaan tervejärkinen halua maksaa. Katsomoon meni vain Juha (joka missasi vaihdon takia ensimmäisen f1-lähetyksen 3 vuoteen).

2. luokan fanit saivat katsella tapahtumia aidan takaa, mutta sekin maksoi 70 euroa ja liput loppuivat kauan ennen kuin itse tajusimme niitä ostaa.

Nautimme siis Kimin ajosuorituksista 2 aidan takaa. Herra Ecclestone oli kuitenkin omin käsin käärinyt koko alueen mustan verhon sisään, ja muutaman kilometrin käveltyämme ja yksityishissejä koluttuamme huomasimme, että MISTÄÄN ei näe radalle. Edes hienovarainen hotellin vartijan kusettaminen ei auttanut pääsemään näköetäisyydelle.

Kaupunki oli täynnä ihmisiä, ja ryysis oli kuin itsenäisyyspäivänä. Kaupungilla oli kahdenlaisia ihmisiä: meidänkaltaisia formulafaneja, jotka eivät olleet ostaneet lippua ja yrittivät nähdä edes vilauksen autoista, sekä yllättävän paljon hylättyjä länsimaisia vaimoja tyttärineen. Vaimot näyttivät hieman nyrpeiltä mikä lienee ymmärrettävää, kun mies tuhoaa perheen matkakassaa 350 euroa köyhempänä 8 euron tuoppeja litkien ja grid girlejä tuijotellen.

Lopulta, pitkän kävelyn jälkeen, löysimme loistavan paikan Kimin ajosuorituksen seuraamiseen. Katutasolla pääsi fiilistelemään HELVETIN kovaa meteliä 15 metrin päässä autoista, ja ylhäällä foodcourtilla näki 200 metriä rataa ja ison screenin, josta pystyi vaivatta seuraamaan Kimin ulosajoa.





maanantai 15. syyskuuta 2008

Szofia

Olipa kerran tyttö nimeltä Szofia. Szofia oli kaunis ja kiltti tyttö, kenen tahansa pojan unelma.

Szofia tapasi kaksi singaporelaista poikaa Belgiassa, missä he viettivät yhdessä elämänsä parasta aikaa.

Kaksi päivää kului kuin siivillä, mutta kolmantena päivänä ystävysten tiet erkanivat ikävän sattuman seurauksena.

Szofia halusi nähdä pojat vielä kerran ja teki kaikkensa heidät löytääkseen: hän jopa jätti poikien hostelliin kirjeen, jossa toivoi näkevänsä pojat vielä uudestaan. Mikään ei kuitenkaan auttanut. Szofia eli loppuelämänsä yksin.

Paska fiilis oli molemminpuolinen. Seitsemän kertaa pojat yrittivät löytää Szofiaa Facebookista, mutta tuloksetta.

Murtuneina pojat palasivat takaisin kotiinsa Singaporeen. Eräänä päivänä ystävykset saivat kuitenkin loistavan idean ja ryhtyivät heti sitä toteuttamaan.

Koreimmista kivistä ja vahvimmista puista he rakensivat Singaporen Little Indiaan baarin, jonka he nimesivät Szofiaksi. Seinälle he ripustivat Szofian kirjeen kauniisti kehystettynä.

Jos Szofia joskus sattuisi astumaan Aasian puolelle, hän löytäisi tiensä poikien baariin. Näin pojat ainakin toivoivat.

Monta päivää ja yötä pojat odottivat. Tuloksetta.

Lopulta eräänä päivänä kaikki muuttui, kun kapakkaan astui Pohjoismaan Tietäjä. Kastuneen huppunsa alta kuului deittivinkki vaimealla äänellä: "Ei tuo hempeily riitä nykynaisten kanssa. Mitä te oikein kuvittelette tekevänne, jos Szofia joskus saapuu? Naisen viettelyyn tarvitaan Taikajuomaa."

Pohjoismaan Tietäjä opetti kädestä pitäen poikia valmistamaan tuota jaloa nektaria, jota myös Fisuksi kutsutaan. Vaikka Szofia ei koskaan baariin saapunutkaan, on pojilla siitä lähtien ollut aika paljon vientiä.

Fisu nyt vain $7 Szofian kuppilassa Dunlop Streetillä, Inncrowdia vastapäätä.

torstai 11. syyskuuta 2008

Ihana kulttuuri

Noniin. Olin viime viikolla poissa tutoriaalista. Nyt joudun kirjoittamaan opettajalle kirjeen, jossa selittelen poissaolon syytä.

Mitä helvettiä.

Hyviä tekoselityksiä otetaan vastaan. Mikä ihmeen ala-aste tämä on.

EDIT:

selitys hyväksytty: 

"Ok Lauri - tks for explaining; take care


rgds"


Kylläpä se kirjoittaa nuorekkaasti.

keskiviikkoinen metroajelu

520 opiskelijaa + metrolinja =

eli MRT Pub Crawl 2008.

Yksi harvoista opiskelijatapahtumista on nyt takana onnistuneesti. Koko Singaporen vaihtarit oli kutsuttu herättämään pahennusta. 520 pääosin eurooppalaista nuorta NUS:sta, NTU:sta ja SMU:sta pamahti paikalle, puki päälleen oranssit paidat, ja lähti kiertämään Singaporen metroa 50 hengen porukoissa.

Paikalliset eivät arvostaneet.

Joka ryhmällä oli oma opastyttö tai -poika, joka yritti pitää apinalaumaa kurissa. Ohje oli että ennen 3. pysähdystä ei saa olla kuin "white vomit". Ihana tapa puhutella eurooppalaisia.

Ilta päättyi yksityisklubille, ja jatkui aamuun. Taas Facebook täyttyy uusista "kavereista".

maanantai 8. syyskuuta 2008

kiitos kiitos

Kiitoksia kaikille teille jotka piristätte päivää lähettämällä viestejä. No joo, te tiesittekin jo, että oon aika fiiliksissä siitä.

Ja tässä mallia teille muille, jotka ette vielä ole viestejä lähettäneet:

(heikkonäköisille: ***** says: mahtavaa tää nykytekniikka, istun paskalla)

Klop (kippis)

Kuvassa näkyy kaikki, mitä Pulau Bintanilla voi tehdä: maata rannalla tai ottaa kuvia tytöistä. Loput kuvat: http://www.flickr.com/photos/29368021@N06/sets/72157607202010393/

Tällä kertaa lähdimme pitkän viikonlopun viettoon Indonesian Pulau Bintanille. Lauttamatka kesti vain puoli tuntia, sillä kelloja siirretään Indonesian puolelle mentäessä tunnilla taaksepäin.

Meille sivistymättömille moukille tuli pienenä yllärinä, että Indonesiassa on tosiaan 237 miljoonaa ihmistä. Lautan rantautuessa näimme ensimmäisenä sataman parkkipaikan, jonka nämä pienet veijarit olivat laittaneet ihan hiton sekaisin. Nähtäväksi jää, mikä meininki on suuremmissa kaupungeissa. Nyt kuitenkin suunnattiin maaseudulle.

Poijat olivat varanneet meille huoneet hostellista nimeltä "Shady Shack". Lafkan nettisivuilla kuulemma kerrotaan, että sitä pyörittää herra Lobo. Ja "everyone on this island knows Lobo". Tämä lause tuli lopulta testattua, ja paikkansa se taitaa pitää.

Lobon kaveri haki meidät kyytiin satamasta, ja ajoi meidät tunnin matkan päähän saaren itäpuolelle. Perillä odotti tyypillinen Bintanin hostelli: muutama bungalow, puusta kyhätty katos syömistä varten ja kilometrikaupalla rantaa ja kirkasta vettä.

Bintanilla ei siis juuri muuta tehdä, kuin hengaillaan rannalla. Kun se alkaa kyllästyttää, saarta voi kiertää pyörällä tai mopolla. Mopoja on suurin piirtein yksi per ihminen eikä niiden ajamiseen ole muuta ikärajaa kuin se, että käden pitää yltää kaasulle. 

Mopot ovat liikkumiseen melkein välttämättömiä, sillä kylät koostuvat parista tönöstä ja hyvällä tuurilla hostellista, ja kylien välillä on autiota palmumetsikköä parhaimmillaan kilometrikaupalla. Pitkät välimatkat tuli todistettua parilla kävelyreissulla.

Eräs kävelyreissu palkittiin erikoisilla nähtävyyksillä: pelottava paikallinen kalabaari, koiranpentua kaupitteleva harvahampainen mies, sidottu apina, sekä karaokepaikka.

Apina oli sidottu karaokepaikan viereen. Voi raukkaa. Muutenkaan elukoilla ei tunnu olevan juuri oikeuksia. Koiria ja kissoja kasvatetaan joka nurkassa, mutta niitä myös hakataan aika surutta. Ei kiva.

Jopa herra Lobon paikassa eräs pikkukoira sai kuulla kunniansa Lobon kaverilta. Herra Lobo ei kuitenkaan kuritukseen osallistunut, sillä hän oli kunnon mies. Kuulemma entinen mafiapomo. 

Lobosta villejä mafiajuttuja kertonut kaveri ei ollut ehkä saaren luotettavin eläjä. Mies kiipesi juttutuokion jälkeen puuhun sylkemään tulta. Temppu olisi voinut olla joidenkin mielestä yllättävä, mutta äijä oli niin humalassa, että unohti ensimmäisellä kerralla ottaa mukaansa tulentekovehkeet.

Tulitikkuleikkejä taivasteltiin muiden singaporelaisten vaihtareiden kanssa, joita olikin hostelli täynnä. Tuntuu, että niihin törmää joka paikassa. 

Saaren pohjoisosasta löytyy paikka, jossa saa pelata sikahintaan paintballia, ja ratsastaa elefantilla. Ehkäpä mennään sinne sitten, kun kaikki muut paikat Aasiassa on katsastettu. Tällä kertaa jätettiin se väliin, ja vietettiin viikonloppu herra Lobon turvallisessa huomassa rantaparatiisissa ovia lukitsematta.

Malesia 51wee!

Torstai-iltana baarin isäntä tuijotteli meitä hieman näreissään, sillä ei voinut sulkea baaria ennen kuin olimme saaneet tiikerit juotua. Läsnäolomme ei estänyt häntä mm. pesemästä asfalttia ympräiltämme. Loput reissukuvat löytyvät Flickristä: http://www.flickr.com/photos/29368021@N06/sets/72157607192318074/

Blogi alkaa laahata sen verran pahasti jäljessä, etten muista toisesta Malesian reissusta juuri tämän enempää.

Toissaviikonloppuna ajelimme bussilla 5 tunnin matkan Malesian pääkaupunkiin Kuala Lumpuriin juhlimaan maan itsenäisyyspäivää. Suomalaisiin busseihin tottuneelle matkanteko tuntui aika luksukselta. Bussiin, johon Suomessa olisi laitettu 60-70 penkkiä, olikin aseteltu 24 lazy boylle vertoja vetävää tuolia. Turha lienee mainita, ettei bussilippu maksanut juuri mitään.

Kuala Lumpurissa haahuilu oli Singaporen jälkeen piristävää. Rautalankavirityksillä rakennettua kaupunkia jaksaa hyvinkin kierrellä viikonlopun ajan, vaikka varsinaista nähtävää ei juuri ole. Meininki jokaiseen suuntaan palavine punaisine liikennevaloineen on jotain aika aitoa. Varsinaisia nähtävyyksiä ovat mm. China Town pakollisine krääsätoreineen, ravintoloita ja pari kivaa näköalapaikkaa KL Tower ja Petronas Towers.

Petronas Towersin näköalasilta kannattaa käydä katsastamassa jos fanittaa Entrapment-elokuvaa. Muuten sinne ei ole järkeä mennä, sillä pääsylippu pitää lunastaa aamuyhdeksältä. KL-torni on hauskempi, sillä pääsylipun hinnalla pääsee katsomaan base-hyppääjiä, joista havaintomme mukaan ainakin osa tippuu puuhun eikä nurmikolle.

Teimme myös muita olennaisia havaintoja: kaupungista löytyy Aasian homoimmat jätkät sekä pelottavan paljon aidosti naiselta näyttäviä miehiä. Homofoobikon kannattaakin olla varuillaan, ja välttää humaltumista baarissa.

Pelasimme varman päälle ja menimme poikain kanssa oluselle turvalliseen katukeittiöön. Kuinka ollakaan paikalle pamahti lauma vaihtareita rakkaasta yliopistostamme ja niinpä päädyimme klubbailemaan lopulta yhteensä 25 NUS:laisen kanssa. Klubbailu loppui kuitenkin lyhyeen, sillä vaikka Malesia muslimimaa onkin, ei yhdellä ryhmän tytöistä ollut asiaa baariin huivi päässä. No, säästyivätpähän rahat. Menimme patiolle (eli terassille, tiedoksi teille rakkaille stadilaisille).

Illan kääntyessä aamuksi vaihtareiden ruotsalais-, norjalais- ja tanskalaisedustus lähtivät unille, mutta suomalaisedustus törmästi yhteentoista suomalaiseen KL-vaihtariin. Eipä siinä muu auttanut kuin lyöttäytyä porukkaan ja jatkoille.

Velliperseet asuvat KL:ssä 5 tähden pilvenpiirtäjähotellissa huoneessa, jonka vuokra on aika reippaasti halvempi kuin singaporelaisessa gekkoluolassa. Hieman näköalalla leuhkiakseen eräs asukeista raahasi minut talon ylimmässä kerroksessa olevan remontissa olevan asunnon parvekkeelle ihastelemaan maisemia. Ja olihan ne upeat. 

Talon vartijat olivat hieman eri mieltä siitä, saako asuntoihin tunkeutua luvattomasti, ja pääsimmekin jututtamaan jotakin pikkupomoa talon keskikerroksiin. 5 tähden hotellissa meno on kuitenkin eri kuin ruotsinlaivalla, ja juttutuokio sujui olut kädessä niinkin hyvin, että jatkobileet saivat jatkua loppuun asti täysin häiriöittä.

Jatkojen jälkeen menimme takaisin hostellihuoneeseemme, joka oli täynnä luteita. Juha protestoi, ja kieltäytyi nukkumasta. Hostellin ymmärtäväinen isäntä suhtautui ongelmaamme kaikella vakavuudella, ja tarjoutui suihkuttamaan Juhan repun myrkyllä joka on... no... myrkyllistä. Juha kieltäytyi kohteliaasti.

Reissun jälkeen pistimme kamamme vaivihkaa pakkaseen. Filippiiniläinen kämppiksemme pitänee meitä hieman outoina, jos sattui kurkistamaan pakastimeen sen ollessa täynnä likaisia boksereita ja t-paitoja.

Kuvapolitiikka

Bloggerin kuvasysteemi on sen verran nihkeä, että tästä lähtien kuvat tulevat kuvateksteineen suoraan Picasaan eivätkä tekstin sekaan. Säästyypähän aikaa vähän olennaisempiin juttuihin kuten BB-uutisten lukemiseen.

EDIT:
- Eivätpä tulekaan Picasaan vaan edelleen Flickriin...

keskiviikko 3. syyskuuta 2008

recap: koulu

Täkäläinen koulunkäynti eroaa aikalailla TKK:lla jumittamisesta. Melkein kaikissa jutuissa on läsnäolopakko. Ainut asia, jonka poissaolosta ei kitistä, on akateeminen vapaus. Vielä ei ole selvillä, mitä poissaoloista seuraa, mutta kolmesta kerrasta saa jo kirjeen dean's officelta. 

Opettajan läsnäollessa olo on tuskastuttava. Minä tahansa hetkenä saattaa tulla todella tiukka kysymys liittyen siihen, mitä opettaja juuri sanoi. Ja 100-200 oppilaan läsnäollessa ei viitsi jäädä sanattomaksi, sillä opettaja tivaa vastausta loppuun asti. Eikä toista kysymystä.

Singaporelaiset opiskelijat ovat ilmeisesti tottuneet tähän, sillä he eivät jää sanattomiksi. Mihin tahansa outoonkin kysymykseen nämä veijarit osaavat generoida loppumattoman virran bs:ää. 

Jokaisella kurssilla on myös parinkymmenen oppilaan tutoriaaleja, joissa keskustellaan henkeviä, ja joissa pääsee luokan eteen esiintymään. Esiintymistyyliä myös kritisoidaan. Täytyy sanoa, että sanomalehtikirjoitusten kommentointi luokan edessä kevyessä Ladies nightin jälkeisessä pöhnässä ei ole mieltäylentävää touhua.

Opettajat ovat hassuja. Kirjoituskurssin proffa yritti ensimmäisellä luennolla saada minut väkipakolla saamaan uusia kavereita kurssin oppilaista. Viikon päästä samainen ukkeli tarkisti kaveritilanteen, ja koska istuin yksin, päätti hän jälleen hieman auttaa. "We have an exchange student here!!! Lauri, please stand up! He comes from Finland! " jne.

Vielä ei ole ihan selvillä, kuinka kunnioittavasti opettajille kuuluu puhua. Kirjoituskurssin ensimmäisessä tutoriaalissa pääsin - yllätys yllätys - luokan eteen kertomaan itsestäni ja rakkaasta kotimaastani. Kerroin myös vitsin opettajasta. Kaikki paitsi opettaja nauroivat. Shit. No, tutoriaalin jälkeen sain 2 pojan ja yhden tytön puhelinnumeron paperilapuilla.

Opettajat ainakin puhuvat oppilaille kohteliaasti. "Hei, viititsä laittaa ton videotykin päälle ku ei näy mitää" -kommentti palkitaan minuutin kehuilla. "Loistavaa! Oppilas tässä teki aloitteen! Media-alalla aloitteet ovat todella tärkeitä, ja tämä kyseinen oppilas toimi juuri niin kuin pitikin!".

Luennoilta ei tahaton huumori lopu kesken.

tiistai 2. syyskuuta 2008

recap: elämä

Tioman-reissun jälkeen oli vähän semmoinen "eniten vituttaa kaikki"-fiilis ja ajattelin jopa kirjoittaa siitä blogiin. Tapahtui kaikenlaista ärsyttävää. Vettä tuli kaksi viikkoa putkeen ja kävi ilmi, että koulua onkin oletettua enemmän. Rahat olivat vähissä. Täkäläiset julkiset pöntöt on tehty niin, että automaattihuuhtelu kastelee kassit jos ei ole varuillaan. Oven alta tulee keskiyöllä sudenkorentoja. Ja nämä paskiaiset haluavat kaikella tarmollaan tulla hihansuusta sisään.

Sitten läppärin kovalevy hajosi ja vei mukanaan niin matkavalokuvat kuin työjututkin, ja leikkimielisen hajoilupostauksen kirjoittaminen alkoi tuntua vähän koomiselta. Nyt seuraa parin postauksen putki muita kuulumisia.

Kaikki mitä tähän mennessä on tapahtunut

Vielä ei ole ollut sekuntiakaan tylsää. Tehtävää on paljon. Koulutyöt ja luennot vievät noin 10 tuntia viikosta ja kaikki muu aika on täynnä juoksemista paikasta toiseen. Ja metrossa istumista. Liikkuminen Singaporessa on ihan jumalattoman hidasta. Alkaa olla ikävä jopa 102T-bussia.

Hommat alkavat kuitenkin olla jotakuinkin järjestyksessä. Koulukursseiksi varmistuivat Media Writing (kirjoittamista reuters-meiningillä), Visual Communication (piirtelyä ja juttelua) ja jokin kummallinen Programming methodology. Siinä pitää kuulemma koodata. Kuulostaa vaikealta.

Kämppäkin on jo sisustamista vaille kunnossa. Jotain pientä korjattavaa talosta silti löytyy. Kävelimme Antin rapun ohi, jolloin Antti mainitsi että naapurit taitavat pestä taas pyykkiä. Kakkoskerroksesta valui rappukäytävää pitkin tulva, joka olisi pistänyt suomalaisen Kunnolla Rakennetun talon homeremonttiin seuraavaksi vuodeksi. Pikkuvikoja. Ja tämä oli jo toinen kerta.

Juhlia on nähty muutamat. Lähdimme viettämään keskiviikon ladies nightiä vaihteeksi eri baariin, jossa näimme tutun housebändin jo kolmatta kertaa tuttuine soittolistoineen. Saakeli. Singaporen livemusiikkiskene ei vakuuta.

Seuraavana päivänä juhlimme Peten ja parin Lauran kaverin poislähtöä Singaporesta. Ja taas oli housebändissä samoja soittajia. Illassa uutta oli, että tällä kertaa bändin laulaja oli transseksuaali. Ja se, että minua sekä Peteä tultiin pokailemaan. Malesialainen huora, jonka hampaat sojottivat jokaiseen ilmansuuntaan, ei kuitenkaan innostanut meitä kumpaakaan. Sen sijaan sijoitimme 32 euroa olueen, jota saimmekin kokonaiset 4 pientä lasia. Ranskalaiset opettivat, kuinka raakaa vodkaa kuuluu juoda toffeen kanssa. Sekopäät.

Lauantaina olikin aika juhlia saksalaisen Danielin synttäreitä. Illan kohokohta oli, kun koko porukka menetti hermonsa sadeviemärissä kurnuttaviin sammakoihin. Pitkät sateet olivat houkutelleet pihalle satoja sammakoita, joista kovaäänisimmät olivat rakentaneet majansa meidän talomme yhteyteen. 2 vuorokautta yhtäjaksoista SAAKELIN kovaäänistä kurnutusta vei hermot. Ihan oikeasti.

Samana iltana päätimme hommata lennot Filippiineille, jonne lähdemme lukuviikolla syyskuussa. Luottokortti ei kuitenkaan toiminut halpalentoyhtiön verkkosivuilla, joten liput piti hankkia matkatoimistosta. Ihanan modernia. Tietysti matkatoimisto velotti vielä erikseen palvelumaksun + GST:n.

Mitäs muuta. Ostettiin kaiutin ipodia varten. Musiikkikaupassa soi darude, ja sunrise avenue ja myyjä laittoi epähuomiossa soimaan bomfunk mc's:n biisin kaiuttimen testausta varten. Saatiin filippiiniläinen kämppis, joka siivoaa Juhon ja minun tekemät sotkut. Aina.

Vihdoinkin koulun henkilökunta on oppinut kirjoittamaan nimeni oikein: Van Hala.

On tämä hassu paikka.