torstai 7. elokuuta 2008

rehellistä väkkee

4.8.2008 maanantai

Toinen kokonainen päivä eli sunnuntai kului asuntoa etsiessä. Tuloksetta. Kukaan ei halua vuokrata kämppäänsä alle puoleksi vuodeksi. Vaihtoehtoja yritetään pohtia, mutta niitä on aika vähän. Tietty voisi ottaa kämpän jostain Malesian rajalta, mutta hauska elämä Singaporessa kiinnostaisi toistaiseksi enemmän.
Kämpän etsiminen ei tunnu hoituvan yhdellä akulla. Akun lataaminen tosin vaatii mielikuvitusta.

Little India näyttää mustat kasvonsa sunnuntai-iltana. Se on hetki, jolloin joka ikinen pikku intialainen kaivautuu kolostaan pihalla ryyppäämään. Kadunvarret täyttyvät loistavista hammasriveistä, mutta missään ei näy naisia. Humalaiset intialaiset ovat kuulemma yhtä päälle käyvää sorttia kuin suomalaiset pikkujouluissa. Naapurikaupan intialainen myyjäkin sanoi, ettei koskaan voisi muuttaa Little Indiaan jokaviikkoisen hullun päivän vuoksi.

Kaupunki alkaa kuitenkin vaikuttaa jo varsin mahtavalta. On helppo kuvitella viihtyvänsä täällä vaikka vuodenkin. Maanantaiaamuna käytiin kampusalueella rekisteröitymässä, ja samalla havaittiin koko NUS:n alue varsin viihtyisäksi. Aktiiviurheilijoilla, kuten minulla ja kavereillani, on ainakin tekemistä.

Hämyisissä urheiluhalleissa...

... puuhataan kaikkea epäilyttävää

Singapore on niiiiiiin ysäri. Bussissakin mennään (ez link) cash cardilla, joka ei koskaan ottanut tuulta alleen Suomessa. Viisumin maksamiseen tarvitsee taas NETS cash cardin. Visaa ei konttoreissa näytetä arvostavan.


Kun tulee nälkä, on kätevintä etsiä käsiinsä joku kymmenistä tai sadoista food courteista. Pieniltä tiskeiltä saa tilattua eurolla tai parilla intialaista, kiinalaista, malesialaista tai jotain tunnistamatonta ruokaa.

Osa viihtyisyydestä muodostuu siitä, että singaporelaiset ovat rehellisiä. Hukkasin kännykän kampusalueelle, ja muutamassa minuutissa joku kiltti oli vienyt sen opintotoimistoon. Aika helpotus, ettei tarvitse jo nyt lähetellä maileja vakuutusyhtiöön. Känny on noudettavissa huomenna.

Ei kommentteja: