Tiistai oli byrokratiapäivä. Opiskelijaviisumin saamiseen tarvitaan kaksi reissua ICA-talossa. Ensimmäisellä kerralla jonotetaan tunti, jotta päästään antamaan sormenjäljet ja palauttamaan pari paperia. Toisella kerralla jonotetaan jälleen tunti, jotta saadaan poimittua viisumi matkaan.
Odottelu ei hirveästi haitannut, sillä paikalla oli paljon muitakin vaihto-opiskelijoita. Tunnin jonottelu oli juuri sopiva aika small talkin ehtymiseen ja puhelinnumeroiden vaihtamiseen.

Singaporea suunniteltaessa oli kuulemma päätetty että ei tehdä mitään puistokaupunkia, vaan kaupunki puistoon. Suurimman osan ajasta kaduilla kävellessä talot ovatkin metsien ja korkeiden puiden takana piilossa.
Päivällä etsittiin vielä jonkin aikaa kämppää ja pyörittiin ympäri kaupunkia. Saatiin jopa sovittua muutama asuntoesittely, mutta ne peruuntuivat. Yllätys.
Katukuvassa näkyy selvästi lähestyvä Singaporen ensimmäinen F1-osakilpailu. Formularadan rakentaminen keskelle ydinkeskustaa vaatii jonkin verran ennakkojärjestelyitä, sillä kisa ajetaan keinovalossa. Katujen varsille on pystytetty jättimäisiä sähköbokseja turvaamaan sähkönsaanti.
Työmiehet väsäävät (yllättävän rauhalliseen tahtiin) lähtösuorana toimivaa kadunpätkää näyttävään kuntoon.
Samaan aikaan joka puolella valmistellaan Singaporen kansallispäivää, joka on lauantaina. Mielenkiinnolla odotetaan, mitä tuleman pitää. Pikaisesti fiilistelty reissu Tiomanin saarelle ei ainakaan onnistu, sillä juhlapyhänä majoitus pitäisi varata ainakin muutamaa päivää aiemmin.
Joku pytinki oli koristeltu kansallispäivää varten.Tiistai-ilta kului jälleen suomalaisissa merkeissä. Kuinka ollakaan (todella) vanha tenniskaverini Laura on täällä töissä syyskuun loppuun asti, ja hänen luonaan majailee Pete – niinikään kaveri Oulusta. Käytiin jengillä arabikortteleilla syömässä Lauran työkaverin kanssa, ja meinattiin joutua karvakäden ylilaskuttamaksi. Pitänee olla täälläkin tarkkana, ettei maksa ihan mitä tahansa.
Sain kännykkäni takaisin. Näköjään kampusalueella saa hukata kamansa, ja ne löytyvät silti. Hyvä tietää mahdollisia opiskelijabileitä ajatellen.
Mikäs tässä auringonlaskussa asuntoesittelyä odottaessaPikkulauantai
Keskiviikko pyörähti käyntiin tuttuun tapaan. Lämpimässä säilytettävää ällöä rasvaa paahtoleivän päälle hostellin aamupalalla, ja sitten selaamaan kämppäilmoituksia. Saatiin jopa sovittua asuntonäyttö kämppään, joka paljastui kivaksi ja kalliiksi. Ei otettu, vaikka neliöitä olisi ollutkin satakunta ja ikkunasta makkeet näköalat.

Ehdottomasti paras kämppä tähän mennessä.
Pari kurssia varmistui. Nyt pitäisi lueskella Media Writingiä ja Introduction to visual designiä. Kivaa huuhaata ja tietysti tiistaipäivälle. Vielä tarvitsen yhden hyväksynnän tiistaille, ja koko syksy on sillä selvä.
Keskiviikkona oli viikon ainoa vaihtareille järkätty tapahtuma, Welcome tea. Mahtava meininki. Kaikki ovat liikkeellä fuksimaisen avoimella asenteella, ja kuka tahansa innostuu juttelemaan ja sopimaan hauskoja illanviettoja.

Kamerat seuraavat kalakylttejä
Illalla suunnattiinkin free flow –bileisiin, joissa pojat saavat ilmaista viinaa 2h ajan 10 eurolla ja tytöt 3 tunnin ajan. Säännöistä pidetään täällä kiinni: saksalainen Valentina haki tyttöjen vuorolla minulle juoman, joka tultiin saman tien takavarikoimaan. ”Enjoying your drink? Give me that bloody glass” karjui hieman pyylevä tarjoilija.
Pikkulauantai meni aamuvarhaiseen leppoisassa porukassa. Nyt on olevinaan majapaikkoja tarjolla ainakin Saksasta, Filippiineiltä, Sveitsistä ja Ghanasta.
Kivaa jengiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti