paluu arkeen

Ihana palata paratiisisaarelta kotiin.

Maanantaiaamu alkoi pyykinpesulla. Yo:ha –asuntolan vehkeet ovat viimeisen päälle. Pesukone lähtee käyntiin virtanapista. Kukaan ei tiedä, mitä se vaatteille tekee tai missä lämpötilassa. Ohjelma kestää joko 20min tai 1h20min riippuen siitä, käytetäänkö ”lisäkuivausta”. Kymmenen minuutin pesun jälkeen koneen vesiletku sylki 5 litraa vettä keittiön kattialle. Pikaisen vesilitkun kiristämisen jälkeen koko paska irtosi ja kohta lattialla oli vettä hieman enemmän. Pitänee käydä juttelemassa huoltomiehen kanssa.

Kyllähän se hieman ärsyttää aloittaa maanantaiaamu lattian kuivaamisella. Fiilis nousi kuitenkin pian kattoon, kun vaatekaappi kaatui ITSESTÄÄN minun päälleni ja vieläpä takaapäin. Ovela huonekalu. En olisi odottanut sen tekevän tuota liikettä.

Illalla palkitsimme itsemme Ikean lihapullilla. Nam.

vastakohdasta toiseen

Aamuseiskalta kömmimme unisina Clementin metroasemalle, jossa tapasimme muut reissuun lähtijät. Alkaa tuntua siltä, kuin NUS:lla olisi vaihdossa pelkästään saksalaisia. 21 hengen porukassa oli vain muutama muuta kuin saksan kieltä puhuva heppu.

Reissu Tiomanille oli alusta loppuun international relations officen työntekijän Mr Ow:n järkkäämä. Matka alkoi reippaalla minibussikyydillä Malesiaan. Halvemmalla olisi ilmeisesti päästy käyttämällä normaalia vuoroliikennettä, mutta Mr Ow halusi pikkubussit. Mikäpä siinä.

Herra matkanjohtaja

Muutaman kymmenen minuutin ajelun jälkeen pääsimme Singaporen ja Malesian rajalle. Siellä olivat vastassa normaalit tullimuodollisuudet: jokainen matkustaja joutuu Singaporen puolella sormenjälkitestiin. En tiedä, johtuivatko turvatoimet siitä, että Singaporessa etsitään kuumeisesti vankilasta karannutta superterroristia. Joka tapauksessa Singaporesta ulos pääseminen kesti tuskastuttavan pitkään.

Sata metriä pitkän sillan toisella puolella Malesiassa oltiin jo astetta rennompia. Typeristä keltaisista viivoista välittämättä kokoonnuimme nuoren tullivirkailijan ympärille raapustamaan merkintöjä kortteihin, ja jatkoimme matkaa.

Matka kesti yhteensä noin 7 tuntia. Muutama tunti bussilla, ja pari tuntia lautalla Mercingistä Tiomanille. Lautalla viereen istui amerikkalainen reilusti yli 60-vuotias nainen, joka halusi nähdä, onko Tioman muuttunut 25 vuodessa. 70-luvulla saari valittiin yhdeksi maailman kauneimmista. Nyt lauttamatkalla televisiossa näytettiin paikallisia karaokevideoita.

Lauttamatkan tunnelmaa. Daniel ja Valentina.

Vihdoin perillä! Ennennäkemättömiä maisemia melkein kaikille meistä.

Tiomanilla voisi viihtyä viikonloppua pidempäänkin. Se on tarkoitettu pelkkään rentoutumiseen. Saarella on kymmeniä pienen pieniä kyliä, jotka koostuvat lähinnä jonkinnäköisestä majapaikasta ja sen yhteyteen pykätystä ravintolasta.

Autoteitä ei juurikaan ole. Paria hostellia yhdistää kapea hiekka- ja betonitie, joita pitkin kaahataan mopoilla ja 80-luvun paketti- ja maastoautoilla.

Rentoutuminen ei ole näissä maisemissa kovinkaan vaikeaa. Huviveneily ja kaikenmaailman moottorihurjastelu on luonnollisesti kielletty. Riippumattoja on enemmän kuin moottoreita. Alkoholi on verovapaata.

Pureeko lisko?

Tiomanin kalaisat vedet

Ensimmäinen päivä sujui leppoisissa merkeissä: sukeltelua 8 metriä syvässä kirkkaassa vedessä, grilliruuan syömistä ja hengailua rannalla, ja lopulta kuutamouinti täydenkuun valossa 30-asteisessa vedessä rajujen trooppisten ukkosmyrskyjen pauhatessa joka puolella ympärillä. Ei tapahdu usein Suomessa.

Ensimmäinen uinti

Lauantai oli island hopping –päivä. Moottorivene käytti meitä eri snorklauspaikoilla saaren ympäristössä. Laura sanoi, että Tiomanin sukellusvedet eivät ole juuri mitään verrattuna Australiaan. Omasta mielestäni korallit olivat sateenkaarikaloineen silti aika jännittäviä ainakin verrattuna Oulujärven pohjan mustaan mössöön.

Koin myös kauhunhetkiä. Levämöykkyä kiivaasti vartioiva ”hampaaton” pikkukala puri minua sormeen. Koska en oikein tiennyt, miten pitäisi suhtautua itseäni huomattavasti pienempään punamustaan ölliäiseen, selvitin, onko se oikeasti vihainen juuri minulle. Oli se.

Järkytyksestä toivuttuani näin vieressäni hain. Koska kala ei ollut juuri 1,2-metristä ahventa isompi, yritin saada sen kiinni. Hyvä etten saanut. Wikipedia kertoo, että paskiainen puree lempeästä ulkonäöstään huolimatta.

Keskikesää jäljellä nelisen kuukautta

Loppuilta hoidettiin palovammoja. Ei liene yllätys, että jokainen snorklaamassa ollut suomalainen poltti selkänsä.

Sunnuntaina kävimme vielä kevyellä kävelyllä viidakossa, minkä jälkeen lähdimme takaisin lautalle ja Singaporeen. Malesian tulli tervehti asiallisella toteamuksella: ”huumeiden salakuljettajat tapetaan”. Singaporen tulli läpivalaisi tavaramme. Bussikuski eksyi Singaporessa.

Home sweet home.


Saaren toiselta puolelta toiselle vievä viidakkopolku on 7 kilometriä pitkä. ”Follow electricity”, meille sanottiin. Alkoi hieman epäilyttää, löydettäisiinkö näillä ohjeilla perille.

Kukaan ei kertonut, että matkasta noin tunti pitää kiivetä ylöspäin. 7 kilsaa alkoi tuntua aika pitkältä matkalta paahtavassa kuumuudessa ja polttavassa kosteudessa.

5h lähtöön

Muutettiin tänään Juhan kanssa tähän uuteen kämppäämme yo:ha student hostelliin. Talo on vasta remontoitu ja itse asiassa olemme sen ainoat asukkaat. Muut 6 taloa ovat ilmeisesti enemmän tai vähemmän täynnä ihmisiä.


Taksimatka hostellille oli mielenkiintoinen. Kuski eksyi, ja jouduimme itse opastamaan hänet perille puhelinluettelon kartan avulla. Kuski vaan sanoi että "I can never remember which is left and which is right". Synnynnäinen taksikuski siis.


Kaikki täällä on täysin uutta ja muoveissa. Jotain outoa ratkaisuja löytyy silti. Esimerkiksi keittiöstä mennään vessaan, mutta välissä ei ole ovea. Vain ohut sermi, jonka päällä on metrin rako. Toivottavasti tähän asuntoon ei muuta pahanhajuisia tyttöjä. Niitä on saatu haistella tarpeeksi infon fuksikruisella.


Nyt kamat kasaan ja sukeltamaan Tiomanille 2 päiväksi.


Ensifiilistelyt uudessa kämpässä

Juhlatunnelmat

Nyt menee hyvin.

Keskiviikkopäivänä käytiin ostamassa snorkkelit ja maskit Tioman-reissua varten.

Keskiviikkoiltana lähdimme viettämään ladies nightiä muiden opiskelijoiden kanssa.

Torstaiaamuna sain mailin että SAATIIN VIHDOIN KÄMPPÄ! Pääsen Juhan kanssa samaan opiskelija-asuntoon.

Tästä lähtee. Alkaa olla hymy aika herkässä.

Kouluun!

Keskiviikkona koitti ensimmäinen koulupäivä! Jännitti kuin ekaluokkalaisena. Lähinnä mietitytti, miten koululle pääsisi. Matkaa kun on 10 kilometriä ja ensimmäinen luento oli jo kello 8. Päätin varata matkaa varten 1,5 tuntia, etten ainakaan myöhästyisi.

Myöhästyin, ja jätin ensimmäisen luennon väliin.

No, onni onnettomuudessa. Pääsin syömään aamupalaa opiskelijakahvilaan. Päätin kokeilla onneani munajuustoleivällä. Hyi saakeli. Sain makean pullan, jonka keskelle oli sormella kaivettu kolo puoliraakaa kananmunaa varten. Reikä oli tukittu tahmealla mössöllä, joka ilmeisesti oli jonkinlaista juustoa. Se oli niin tahmeaa, ettei se lähtenyt irti sormista saati läppäristä. Muistinko jo mainita, että täkäläisistä kahviloista ei saa paperia.

Toiselta luennolta ei tehnyt mieli enää myöhästyä ja lähdinkin hyvissä ajoin jo vaeltamaan kohti faculty of arts and social sciencesiä. Kampusalue on aika iso, ja matkat laitokselta toiselle kannattaa tehdä sukkulabusseilla, jotka veivaavat ympäri yliopistoa parin minuutin välein.

Media Writing –kurssi oli siis ensimmäinen kosketukseni opiskeluun Singaporessa. Luento sujui hieman eri merkeissä kuin Suomessa. Ensimmäisen tunnin työntekijät kertoivat itsestään. Assarikin lauloi laulun ”I am the champion” tutumman ”We are the champions”-biisin sävelellä. Koko kurssihenkilökunta tuntuu olevan äärettömän huumorintajuista mutta myös pätevää. Luennoitsijat olivat tehneet elämänsä töitä mm. Intian isoimmalla uutistoimistolla ja Singaporen tärkeimmillä pr-toimistoilla ja sanomalehdillä.

Toisen tunnin ajan meille painotettiin kurssin vaikeutta. ”I know that all of you speak English as your native language. That is NOT enough on this course”. Vaikuttaa aika hullulta ja työläältä kaikin puolin. Toivottavasti muut kurssit sujuvat vaivattomammin.

Singaporelainen kohteliaisuus menee usein aikalailla yli ainakin näin suomalaisesta näkökulmasta. Luennoitsijat kiittelevät suunsa avaavaa opiskelijaa parinkin minuutin ajan tyyliin ”Excellent answer! You were just correct. Did you hear? The student here made an excellent point…” Pitänee joskus itsekin sanoa jotain ja tsekata saako kehut huonostakin vastauksesta.

hengailua

Hostellilla aletaan jo ihmetellä kauanko oikein aiomme siellä majailla. Jotkut Management Universityn opiskelijatkin saivat kuulemma kämpän jo ensimmäisenä päivänä. Rikkaat paskiaiset. ”We have like the biggest swimming pool EVER!”

Viikon päästä pääsemme hakemaan jälleen NUS:n asuntoja uuden hakukierroksen alkaessa, ja 2 viikon päästä saamme tiedon, onko koko syksynä saumaa päästä opiskelijakämppään. Sen aikaa jaksaa kyllä majailla missä tahansa. Inncrowd tuntuu edelleen todella kivalta paikalta, ja täällä asuminen on joka tapauksessa halvempaa kuin missään muualla.

Pete tuli Singaporeen, ja päätti samalla reissulla ottaa tatskan. Luonnos syntyi cafe americanon voimalla roberts coffeessa.

Ensi viikonloppuna on aika tehdä pieni irtiotto. Pamautamme muutaman vaihtarikaverin kanssa Malesiaan Tiomanin saarelle sukeltelemaan. Snorkkelit ja maskit on jo ostettu. Googlen kuvahaun perusteella Tiomanin pitäisi olla aika leppoisa paikka.

Sateelta suojassa. Pullojen koosta on pääteltävissä, että ollaan ostoskadun ytimessä.

Kusu

Saksalainen Daniel kutsui meidät sunnuntaina mukaansa ”paradise islandille”. Eipä tällaista reissua voinut jättää väliin. Järjestimmekin itsemme sunnuntaiaamuna sovittuun tapaamispaikkaan.

Vielä alussa oli kiva keli. Louise pousaa, Valentina kuvaa.

Nopeasti Singapore peittyi pilveen, ja saimme vain huokaista helpotuksesta, kun saarellamme ei satanut vettä.

Paikalle ilmaantui kivasti jengiä: saksalaisia, hollantilaisia, suomalaisia ja sveitsiläinen. Joku tiesi kertoa, että paratiisisaari on koko vuoden remontissa. Muutimme siis suunnitelmia ja ostimme lauttalipun Kusu-saarelle, vaikka meille suomalaisille nimi enteilikin jotain muuta kuin paratiisia.

Hollantilaissyntyinen mutta erehdyttävästi kiinalaiselta näyttävä Wing jaksoi repiä loputtomiin asti huumoria valkoisista eurooppalaisista. Sade esti ryhmäkuvan ottamisen.

Sunnuntai-iltana menimme elokuviin. Valitettavasti joka ikinen oikea leffa oli buukattu niin täyteen, ettemme koko porukalla meinanneet mahtua. Olosuhteiden pakosta menimme katsomaan Matka maailman keskipisteeseen.

Koska sitä ei kukaan muu katso kuitenkaan, ja haluan itse avautua leffan huonoudesta, kirjoitan juonen auki tähän:

Brendan Fraser lähtee Islantiin selvittämään kadonneen velipoikansa kohtaloa. Islannista löytyy kuoppa, jonne hän tippuu kauniin naisen ja siskonpoikansa kanssa. Kuoppa ulottuu maapallon keskipisteeseen, joten pudotus on pitkä. Onneksi pohjalla on vettä, johon läiskähtäen porukka säilyy pudotuksesta hengissä.

Maapallon keskipisteessä on valtameri, metsää, Brendanin kuollut veli, sekä tyrannosaurus rex. Poispääseminen vaikuttaa alkuun toivottomalta, mutta sitten löytyvät veljen tekemät muistiinpanot. Muistiinpanot ja laskelmat kertovat, että maanpinnalle pääsee geysirin kyydissä, ja geysirin luokse pääsee ylittämällä meren.

Brendan tietää, että koska ollaan maapallon keskipisteessä, kompassissa pohjoinen ja etelä ovat vaihtaneet paikkaa. Niinpä he lähtevät ylittämään merta etelän suuntaan, ja nousevat maanpinnalle geysirin tulikuuman höyryn mukana. Siskonpoika ottaa maan uumenista mukaansa muutaman valmiiksi hiotun timantin, ja kaikki elävät elämänsä onnellisena loppuun asti.

Todella pelottavaa, että joku on halunnut sijoittaa satoja miljoonia tuollaisen käsikirjoituksen toteuttamiseen.

Singapore 43 vuotta!

Jokaisessa baarissa ja ravintolassa seurattiin juhlia

Lauantaina koitti juhla, jota koko Singapore oli odottanut jo vuoden päivät! Singaporen 43. National Day. Rantaan väsätyllä kelluvalla laiturilla oli 4 tuntia esityksiä paraatista ja musiikista ilotulitukseen, ja samaa showta sai seurata suorana lähetyksenä televisiosta. Esitystä tiiraili oman valistuneen arvioni mukaan myös 100000-200000 ihmistä läheisiltä silloilta ja rannoilta.

Koko perheen juhla. Juniori bailaa...

...kunnes tulee jännäkakka housuun. Äiti yrittää pienoistuulettimella puhaltaa pahaa hajua pois. Tietysti tässä oli paskana puolena se, että haju tuli sitten meidän päälle.

Kun ihmismassat lähtivät lopulta purkautumaan, oli poliisilla ja armeijalla tekemistä. Suurimpia katuja ei saanut ylittää, jotta autot pääsisivät vapaasti kulkemaan, ja armeija yrittikin tiiviinä rivinä pitää jalankulkijoita kurissa. Turhaan.

Singaporelainen versio ”kuka pelkää mustaa miestä”-leikistä menee näin:

Poliisi huutaa keskellä katua ”Go back! Use underpass!”, jolloin ensimmäinen kilpailija lähtee juoksemaan poliisia kohti ja ylittämään katua. Muut kilpailijat hurraavat. Poliisien keskittyessä nappaamaan juoksijaa, saa toinen kilpailija lähteä liikkeelle. Loput kilpailijat hurraavat jälleen.

Tätä toistetaan, kunnes poliisi menettää hermonsa. Silloin loputkin kilpailijat saavat lähteä juoksemaan kadun yli. Kilpailijoiden päästessä kadun toiselle puolelle aletaan taputtaa käsiä yhteen ja nauraa äänekkäästi.

Pelissä on hauskinta se, ettei poliisi voita sitä koskaan.

turistipäivä

Singaporen kuuluisimmat biitsit löytyvät Sentosan saarelta. Päätimme lähteä tsekkaamaan paikan pilvisestä säästä huolimatta, ja hyppäsimme VivoCityyn vievään metroon. VivoCity on kaupungin suurin ostoskeskus, josta on myös järjestetty näppärät jatkoyhteydet Sentosalle.

VivoCity tuntuu samalta kuin Kempeleen Zeppelin tuntui 7-vuotiaana. Käveltävää riittää. Jätimme kuitenkin shoppailun väliin ja kiipesimme kolmannen kerroksen monorailiin.

Singaporeen rakennettiin monorail huolimatta Simpsonien monorail-jaksosta

Sentosan saarelle pääsee myös koppihissillä parin euron hintaan

Muutaman minuutin ajelun päästä olimme jo perillä Sentosan turistiparatiisissa. Nopea vilkaisu osoitti oikeaksi huhun, jonka mukaan kukaan paikallinen ei astu jalallaan tälle paheiden saarelle. Sentosa on kuin kyny Disneyland pienellä hiekkarannalla. Ei kiva. Ensi kerralla vaikka Malesiaan.

Metsäpolulla kävellessä tuli kuuma. 33 astetta lämmintä ja kosteusprosentti 96

Sentosalla on lohikäärmepatsas, jonka suu liikkuu

Turistipäivän kruunasi vierailu keskustan karaokebaarissa. Singaporelaiset laulavat korkeammalta kuin Ari Koivunen ja herkemmin kuin Elton John, mutta eivät tunnu ymmärtävän länsimaisen musiikin päälle. Paikasta löytyi ehkä 20 englanninkielistä kappaletta. Rohkeutta kerättyäni heitin oma biisitoiveeni jonoon, ja jäin toivomaan ammattilaulajien pikaista poistumista.

Kappaletta odotellessa oli täysi työ hätistellä huoria pois. Sama emäntä kiersi kuiskuttelemassa joka ikisen korvaan, ja meinasi jo käydä hermoille. Pitänee hommata joku kärpäslätkä tms…

Itse laulu oli menestys. Biisistä saattoi ehkä puuttua yksi tai kaksikin säkeistöä, eivätkä sanat menneet samaan tahtiin kappaleen kanssa, mutta muutoin karaokevideo oli ammattimaista laatua, ja takasi hienon kokemuksen niin laulajalle kuin yleisöllekin.

Esityksen jälkeen poistuimme pikaisesti paikalta kevyt hymy suupielissä.

pysähdyksiä

Singaporessa eri väestöryhmillä on omat pienet korttelinsa. Arabit, kiinalaiset ja intialaiset haahuilevat tiiviisti omilla kulmillaan. Näistä jokaisessa on paikkoja, joihin ei kannata pysähtyä.

Ilmeisin harminpaikka on Chinatown, jossa pyörimme viime torstaina. Jopa aggressiivisesti päälle käyvät räätälit tyrkyttävät rättejään joka ikisessä nurkassa ja tarttuvat kiinni, jos heitä erehtyy katsomaan. Jostain kumman syystä he luulevat saavansa positiivista huomiota sillä, että arvaavat meidän olevan suomalaisia. ”Minä rakastan sinua” kuultiin useammankin karvakäden suusta (Chinatownissa on siis nimestään huolimatta paljon muita kuin kiinalaisia). Toiminee paremmin tyttöihin. Tyttöjenkään ei silti kannata erehtyä pysähtymään näiden veijareiden kohdalla, sillä niistä ei helvetti ihan oikeasti meinaa päästä eroon.

Torstaina kiersimme myös rakasta kotikaupunginosaamme Little Indiaa. Lähdimme kiertelemään ja päätimme, että jos alkaa sataa vettä, menemme lähimpään paikkaan, jonka seinässä on Tiger-mainos. Muutamassa minuutissa värjöttelimmekin jo kotoisan katoksen alla Tiger-tuoppien kanssa.

Jokin alkoi kuitenkin kaivaa mieltä. Jokin ei ollut oikein. Aikamme ihmeteltyämme huomasimme, että tuoppimme eivät olleetkaan perinteisiä 0,633 litran lekoja vaan naurettavia 0,33l mugeja. Haistoimme välittömästi palaneen käryä ja aloimme katsella ympärillemme.

Paikan luonne paljastui käymällä sisätiloissa, ja viimeistään laskun nähtyämme päätimme alkaa seurata uutta ohjenuoraa: ”Vaikka sataa vettä, älä pysähdy intialaiseen huorabaariin.”

Perjantaina kutsuin porukat syömään samaan vanhaan kunnon arabikortteliin, jossa kävimme aiemmin Lauran ja Peten kanssa. Pienen väännön jälkeen sain jengin uskomaan, että siellä on oikeasti hyvää ruokaa.

Opastin porukkamme lähimmältä metropysäkiltä Arab Streetille, jonka joka ikinen ravintola oli jostain syystä kiinni. En saanut suuria suosionosoituksia, vaikka tien päässä näkyikin yksi auki oleva paikka, jokin geneerinen arabilainen känkkylä. Vaihtoehtoja ei ollut, joten menimme syömään känkkylän paikallisen erikoisuuden, curry-kanan.

Seuraavana päivänä olin kuumeessa ja ripulissa, kuten kaikki muutkin. Älä pistäydy arabikänkkylässä.

free flow

7.8. torstai

Tiistai oli byrokratiapäivä. Opiskelijaviisumin saamiseen tarvitaan kaksi reissua ICA-talossa. Ensimmäisellä kerralla jonotetaan tunti, jotta päästään antamaan sormenjäljet ja palauttamaan pari paperia. Toisella kerralla jonotetaan jälleen tunti, jotta saadaan poimittua viisumi matkaan.

Odottelu ei hirveästi haitannut, sillä paikalla oli paljon muitakin vaihto-opiskelijoita. Tunnin jonottelu oli juuri sopiva aika small talkin ehtymiseen ja puhelinnumeroiden vaihtamiseen.

Singaporea suunniteltaessa oli kuulemma päätetty että ei tehdä mitään puistokaupunkia, vaan kaupunki puistoon. Suurimman osan ajasta kaduilla kävellessä talot ovatkin metsien ja korkeiden puiden takana piilossa.

Päivällä etsittiin vielä jonkin aikaa kämppää ja pyörittiin ympäri kaupunkia. Saatiin jopa sovittua muutama asuntoesittely, mutta ne peruuntuivat. Yllätys.

Katukuvassa näkyy selvästi lähestyvä Singaporen ensimmäinen F1-osakilpailu. Formularadan rakentaminen keskelle ydinkeskustaa vaatii jonkin verran ennakkojärjestelyitä, sillä kisa ajetaan keinovalossa. Katujen varsille on pystytetty jättimäisiä sähköbokseja turvaamaan sähkönsaanti.

Työmiehet väsäävät (yllättävän rauhalliseen tahtiin) lähtösuorana toimivaa kadunpätkää näyttävään kuntoon.

Samaan aikaan joka puolella valmistellaan Singaporen kansallispäivää, joka on lauantaina. Mielenkiinnolla odotetaan, mitä tuleman pitää. Pikaisesti fiilistelty reissu Tiomanin saarelle ei ainakaan onnistu, sillä juhlapyhänä majoitus pitäisi varata ainakin muutamaa päivää aiemmin.

Joku pytinki oli koristeltu kansallispäivää varten.

Tiistai-ilta kului jälleen suomalaisissa merkeissä. Kuinka ollakaan (todella) vanha tenniskaverini Laura on täällä töissä syyskuun loppuun asti, ja hänen luonaan majailee Pete – niinikään kaveri Oulusta. Käytiin jengillä arabikortteleilla syömässä Lauran työkaverin kanssa, ja meinattiin joutua karvakäden ylilaskuttamaksi. Pitänee olla täälläkin tarkkana, ettei maksa ihan mitä tahansa.

Sain kännykkäni takaisin. Näköjään kampusalueella saa hukata kamansa, ja ne löytyvät silti. Hyvä tietää mahdollisia opiskelijabileitä ajatellen.

Mikäs tässä auringonlaskussa asuntoesittelyä odottaessa

Pikkulauantai

Keskiviikko pyörähti käyntiin tuttuun tapaan. Lämpimässä säilytettävää ällöä rasvaa paahtoleivän päälle hostellin aamupalalla, ja sitten selaamaan kämppäilmoituksia. Saatiin jopa sovittua asuntonäyttö kämppään, joka paljastui kivaksi ja kalliiksi. Ei otettu, vaikka neliöitä olisi ollutkin satakunta ja ikkunasta makkeet näköalat.

Ehdottomasti paras kämppä tähän mennessä.


Pari kurssia varmistui. Nyt pitäisi lueskella Media Writingiä ja Introduction to visual designiä. Kivaa huuhaata ja tietysti tiistaipäivälle. Vielä tarvitsen yhden hyväksynnän tiistaille, ja koko syksy on sillä selvä.

Keskiviikkona oli viikon ainoa vaihtareille järkätty tapahtuma, Welcome tea. Mahtava meininki. Kaikki ovat liikkeellä fuksimaisen avoimella asenteella, ja kuka tahansa innostuu juttelemaan ja sopimaan hauskoja illanviettoja.



Kamerat seuraavat kalakylttejä

Illalla suunnattiinkin free flow –bileisiin, joissa pojat saavat ilmaista viinaa 2h ajan 10 eurolla ja tytöt 3 tunnin ajan. Säännöistä pidetään täällä kiinni: saksalainen Valentina haki tyttöjen vuorolla minulle juoman, joka tultiin saman tien takavarikoimaan. ”Enjoying your drink? Give me that bloody glass” karjui hieman pyylevä tarjoilija.

Pikkulauantai meni aamuvarhaiseen leppoisassa porukassa. Nyt on olevinaan majapaikkoja tarjolla ainakin Saksasta, Filippiineiltä, Sveitsistä ja Ghanasta.

Kivaa jengiä.

uneton yö

5.8. kello 6:30 tiistai

Oikeaan aikaan heräämistä helpottaisi jos olisi herätyskello. Koska kännykkä on edelleen kampuksen opintotoimistolla, tuli herättyä vähän turhan aikaisin ja otettua pieni varaslähtö päivään.

Yön pimeydessä ehti onneksi puuhastella kaikenlaista. Sain muun muassa valittua kaikki kurssini. Jos kurssitoivomukset menevät läpi, on koulua vain tiistaina tai sekä tiistaina että keskiviikkona. Reissaamiselle pitäisi siis jäädä jonkin verran aikaa.

Sanoisin, että aika siistiä. Vielä jos saisi kämpän.

Innocrowdissa on pari lemmikkikissaa, jotka ovat välillä ihan äärettömän pelottavia otuksia. Tässä kuvassa paskiainen esittää kilttiä ja luulee, että päästän sen kohta ulos.

rehellistä väkkee

4.8.2008 maanantai

Toinen kokonainen päivä eli sunnuntai kului asuntoa etsiessä. Tuloksetta. Kukaan ei halua vuokrata kämppäänsä alle puoleksi vuodeksi. Vaihtoehtoja yritetään pohtia, mutta niitä on aika vähän. Tietty voisi ottaa kämpän jostain Malesian rajalta, mutta hauska elämä Singaporessa kiinnostaisi toistaiseksi enemmän.

Kämpän etsiminen ei tunnu hoituvan yhdellä akulla. Akun lataaminen tosin vaatii mielikuvitusta.

Little India näyttää mustat kasvonsa sunnuntai-iltana. Se on hetki, jolloin joka ikinen pikku intialainen kaivautuu kolostaan pihalla ryyppäämään. Kadunvarret täyttyvät loistavista hammasriveistä, mutta missään ei näy naisia. Humalaiset intialaiset ovat kuulemma yhtä päälle käyvää sorttia kuin suomalaiset pikkujouluissa. Naapurikaupan intialainen myyjäkin sanoi, ettei koskaan voisi muuttaa Little Indiaan jokaviikkoisen hullun päivän vuoksi.

Kaupunki alkaa kuitenkin vaikuttaa jo varsin mahtavalta. On helppo kuvitella viihtyvänsä täällä vaikka vuodenkin. Maanantaiaamuna käytiin kampusalueella rekisteröitymässä, ja samalla havaittiin koko NUS:n alue varsin viihtyisäksi. Aktiiviurheilijoilla, kuten minulla ja kavereillani, on ainakin tekemistä.

Hämyisissä urheiluhalleissa...

... puuhataan kaikkea epäilyttävää

Singapore on niiiiiiin ysäri. Bussissakin mennään (ez link) cash cardilla, joka ei koskaan ottanut tuulta alleen Suomessa. Viisumin maksamiseen tarvitsee taas NETS cash cardin. Visaa ei konttoreissa näytetä arvostavan.

Kun tulee nälkä, on kätevintä etsiä käsiinsä joku kymmenistä tai sadoista food courteista. Pieniltä tiskeiltä saa tilattua eurolla tai parilla intialaista, kiinalaista, malesialaista tai jotain tunnistamatonta ruokaa.

Osa viihtyisyydestä muodostuu siitä, että singaporelaiset ovat rehellisiä. Hukkasin kännykän kampusalueelle, ja muutamassa minuutissa joku kiltti oli vienyt sen opintotoimistoon. Aika helpotus, ettei tarvitse jo nyt lähetellä maileja vakuutusyhtiöön. Känny on noudettavissa huomenna.

alkufiilistelyä

3.8. Sunnuntai 13:00

Cathayn lento Hong Kongista Singaporeen oli kiva. Tällä kertaa koneessa tarkeni, ja Lucy Liun pikkusiskot olivat äärettömän mukavia ja hymyileväisiä. Tavaratkin tulivat hihnalle jo ennen minua. Cathay alkoi vaikuttaa ihan hyvältä lentoyhtiöltä.

Rajamuodollisuuksia hoitaessani ihmetystä herätti singlishiä vääntävä virkailija, joka kertoi että ”no letter, no enter”. Vaihdoin virkailijaa ja pääsin maahan.

Pariksi ekaksi yöksi varattu hostelli löytyi Little Indiasta, joka nimensä mukaisesti oli täynnä pieniä intialaisia ja pikkuisia thaikkutyttöjä hierontapaikkoineen. Singlishiä puhuva taksikuski vähän empi jättäessään minut kyydistä, mutta rahat saatuaan jätti minut oman onneni nojaan.

Turhaan empi. Innocrowd hostel on luksuspaikka. Innocrowdissa hengaillaan sukkasillaan sohvilla muiden parikymppisten reissaajien kanssa ja katsotaan Junoa.

29 tunnin matkustaminen alkoi jo hieman ottaa voimille, ja vetäydyin nukkumaan viihtyisään 29 astetta lämpimään huoneeseeni.

Kuinka hommata kämppä 30 päivässä?

Ensin pitää soitella. Paljon. Netistä löytyy kymmenittäin asuntoilmoituksia, ja ne pitää käydä tietysti yksitellen läpi.

Ensimmäinen päivä kuluikin viihtyisästi kämppää metsästäessä suomalaisten Juhan ja Antin kanssa. Singaporen paahtava kuumuus tuli tutuksi viimeistään kävellessämme katsomaan erästä kolmiota. Käveltiin puoli tuntia väärään suuntaan ja otettiin taksi.

Kävellessä tuli lämmin.

Emme edes saaneet kämppää, koska olimme nirsoja. Kun on 4 kuukautta samassa asunnossa, olisi kiva, jos kämpästä löytyisi wc-pönttö. Vuokraemäntä lupasi hommata/rakentaa meille länsimaalaistyyppisen wc-istuimen, mutta täti näytti sen verran tee-se-itse –naiselta, että päätimme jatkaa etsimistä.

Singaporen kadut ovat täynnä edistyksellistä teknologiaa.

Reissun ensimmäinen kunnon turistikuva. Pilvenpiirtäjiä on vähemmän kuin voisi kuvitella. Itse asiassa suurin osa Singaporen taloista on aika pieniä, eikä New York –fiilikseen päästä kuin parilla kadulla. Se on hyvä.




Lopulta lauantai-illan huuma alkoi viedä mukanaan, ja aloimme kiertää paikkoja, joiden ovessa oli Tiger-mainos. Baarikierroksemme huipennus oli se, kun kävelimme keskustasta hostellille, otimme taksin lähimpään olutpaikkaan, ja päädyimme lopulta samaan paikkaan, mistä olimme 2 tuntia aiemmin lähteneet kävelemään. Jos taksikuski tietää vain saman baarin, minkä mekin, Singapore ei voi olla kovin iso paikka.

Antti tarkensi takana olevaan naiseen. Kiitti.

Ainiin, 13 singaporen dollarilla (reilu 6 euroa) saa paikallisen tsiksin ostettua olutseuraksi. Samalla hinnalla saa myös kaksi olutta. Sekä törpöttely että tytöt ovat täällä monissa paikoissa siis ihan sikahintaisia.

Singaporessakin on turisteja. Esim. me.

En tiedä, johtuvatko korkeat hinnat siitä, että paikalliset tuhlaavat rahaa ihan käsittämättömillä tavoilla. Viikon päästä on Singaporen itsenäisyyspäivä, ja juhliminen on aloitettu jo nyt. Neljän helikopterin muodostelma kiskoo perässään Singaporen lippua pitkin taivaita, ja hävittäjälentäjät vetävät tiukkaa ympyrää pilvenpiirtäjien ympäri. Siitä lähtee jonkin verran melua.

Reissun motto.

Projekti ”olet mitä juot”. Otan kuvan joka ikisestä tällä reissulla juodusta oluesta, jotta uutena vuotena ei tarvitse ihmetellä mistä se maha tuli ilman joulukinkkuakin.

Pari ylimääräistä minuuttia Hong Kongissa

1.8. Perjantai, matkaa takana 17h

Cathay Pacificin koneessa oli niin kylmä, että Lucy Liun näköiset lentoemännät eivät pystyneet hymyilemään. Maailman pienin stuertti hymyili sitten niidenkin edestä. Hiukkasen ahdistavaa.

Hong Kongin lentokentällä minua tervehdittiin lämpökameralla. Naamastani säteilevä 34,2 asteen lämpötila paljasti, että minulla ei ole sars-kuumetta. Pitäisi kai käydä kertomassa, että Cathayn reipas ilmastointi vääristänee tuloksia.

Kiinalaisten mielestä on kiva lentää lentokoneella, jonka kyljessä komeilee kuva kännisestä lohikäärmeestä.

Lämpökameran vieressä odotteli vielä pari ilkeältä näyttävää pikkumiestä konekiväärien kanssa. Luulen, että he pitävät huolta niistä, jotka paljastuvat sars-positiivisiksi.

Itselleni tuli hieman yllätyksenä, että Hong Kongin ympärillä on paljon vuoria, ja että pilvenpiirtäjiä on ainakin koneesta katsottuna pienissä ryppäissä vähän joka notkelmassa.

Hong Kongin kentällä ei tarvitse kävellä, sillä pidemmät matkat sujuvat mukavasti liukumatolla. Liukumatto on kuitenkin aika hidas. Onneksi samat parinsadan metrin matkat voi kulkea pari kerrosta alempana suhaavalla lentokenttämetrolla.